tiistai 29. lokakuuta 2013

Satokauden loppua

Pikkuhiljaa alkaa omat sadonkerjuut olla loppussa. Onneksi suppiksia voi kerätä vielä ahkeraan metsästä ja Pörrön koirakakkapussit tuleekin kotiin usein täynnä jotain muuta ruskeaa ;) 



 Lokakuun viimeisenä viikonloppuna kaivon kasvimaalta artisokat esiin ja tehtiin niistä superhyvä keitto. Muutama uusiperunakin löytyi vielä kun möyhensin perunapenkkiä :)


Vielä muutama tomaatti kypsyi lokakuun sisällä, nyt kaikki kuusi valmistunutta terttua on syöty! :D


Pakko fiilistellä vähän kesää ja ihmetellä sitä kaikkia vihreyttä mitä oli kesäkuussa! On luonto vaan ihmeellinen. Vuodenajat – koska jotain kaunista on näin karussakin loka-marraskuisessakin kuolleessa luonnossa. 

Mutta tässä viherpommi!

Kesäkurpitsan alkuja.

 Minun sangen erikoinen tukikeppinaruviritelmä herneenvarsille.



Tontut vahti ettei kasvimaalle eksy muita herkkusuita.


Herneitä tuli kesällä siis jonkin verran. Kasvimaani muuttui ehkä liian varjoisaksi suurimmaksi osaksi kesää, kun vaahterat alkoivat sitä varjostaa. Kovin isoa satoa en siis tehnyt ensimmäisestä omasta kasvimaa kokeilustani. Parhaimman sadon sain perunasta ja artisokista. Herneistä menasi tulla muhkeet puskat, mutta taidettiin siitäkin kerätä pikkiriikkisiä palkoja vai kourallisen verran (sitäkin maukkaampia). Pinaatti satoni jäi vaan ihan muutamaan lehteen kunnes alkoi nahistua kasaan. Minttua ja salaattia sai keräillä kivasti. Ne oli kyllä istutettu suoraa kaupan salaattihyllyn versioista- todella paljon helpompaa kuin yrittää ihan siemenestä kasvattaa jotain. Esimerkiksi kesäkurpitsani ja kurkkuni ei kerinnyt mitenkään kasvamaan kesänaikana niin isoiksi että olisi tehnyt satoa. (Vaahteroiden suoja taisi olla osa syynä siihenkin.) Lehtikaali ja tinjami  eivät kasvaneet ollenkaan....ja hmm olikohan jotain muuta mitä yritin tällä pikkupläntilläni viljellä.  Villiminttua oli myös.

Ensi kesänä aurikoisempi paikka ja toivottavasti ehtii ja jaksaa aloittaa siementen idätyksen jo varhain keväällä sisällä ikkunalla :)


Okei, muutama Pörrökuvakin mukaan:

 Taas näitä sen unikuvia, mutta onhan se niin söpö kun aina jotekin hassusti nukkuu saapas jalassa tai unikaverikainalossa :)


 Kumppari on paras unikumppani.

Nukahdettu kesken leikin?




sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Syksyn puuhia


Nyt tassuja paleltaa  mökissä, jos ei laita villasukkaa tai töppösiä jalkaan, ainakin minulla. Muista karvaisemmista otuksista meillä en tiedä ;). Suuri, iso, iloinen ja lämmin asia on tämä mörskään valmistuva tulikivitakka...






Melkein valmista! Vielä ei voida lämmittää, kun piippu puuttuu katolta, mutta eiköhän se joku päivä sinne tule.


Hauska uusi vahakangas löytyi Itiksen hansakäytävän nappiliikeestä. Kuviossa seikkailee sorsaa ja peuraa, pupua ja kettua. Sopinut syksyy vaikka vähän ehkä metsästys tunnelmaa henkii myös. 

Ikkuna puitteitteita ja koristelistoja maalaitiin vielä syyskuun lämpöisinä päivinä.



Masa suunnitteli hienot ikkunakoristeet. Muutamassa on jo  komeilemassa.

Uuden talon laittoille laitetaan jytkykerros styroksia.

Haa, näitä kuvia kuvia varmasti odotitte. Pörrö seikkailee 9 viikkonkoisena. 
Itsekkö tässä on lenkille lähdettävä?



Pörrö juoksee täysiä...karkuun!



Korvat vielä lupattaa vielä tässä vaiheessa.


maanantai 7. lokakuuta 2013

Pörrö unilla

Vieläköhän päivitetään enää ollenkaan remonttia? ;)



Pörröllä ja kuulemma muillakin pentuveljillä ja siskoilla on mieltymys nukkua vesikipon lähellä, kastaa tassuja veteen tai sitten niin kuin meillä, että nukutaan milloin häntä tai tassu siellä (ei ihme kun sattuu vahinkoja välillä sisälle.) Pari kertaa pääkin ollu kipossa, sitten herätään hölmistyneen näköisenä ;)

lauantai 5. lokakuuta 2013

Pörrö tuli taloon!


 Tässä on meidän pesueen uusi jäsen - Pörrö 8 viikkoa.


 Olemus on vielä hieman haikean ikävöivä...kova paikka oli erota 8 sisarparven joukosta. Paljon oli varmasti riittänyt painia ja lämpimiä kylkiä johon turvata.  
 Heti tulo iltana huomattiin että lapsiportti oli asennettu liian ylös, ja tämähän pikkukaveri pääsi mukavasti kulkemaan alitse :) Tarvitaanko tässä jo luuttuakin?

 Pörrö on heti remonttihommissa mukana...kiinnostava ääni porakoneessa.





Tiedän että tuli vähän hövelisti jätettyä kengät pennun ulottuville. Kenkiin oli tainnut silti tarttua Naksulankelllistä hakureisssulta parhaan ystävän Uunon tuoksua ja loppupainit käytiin kenkien kanssa. Enhän sitten raaskinut ottaa niitä söpöläisestä pois. Taitavat silti olla halvempi lelu, kun mikään mustista ja mirristä ostettu! (hitsi mitä hintoja jostain muoviasiosta!)   Suurin osa leikuista onkin ostettu kirparilta parilla eurolla :)