perjantai 23. elokuuta 2013

Talon posket punaisiksi!

 Huvigubossa tapahtuu taas! Vihdoin taas jotain näkyvää ja raportoinnin arvoista :) Lomilta paluun jälkeen onkin perusarki (eli työt) hieman jarrutellut tahtia. Ja ihan hyvä taas vähän tuumailla ennekuin taas homma jatkuu...ehkä täysillä?! 
 No, ainakin tämä maalaus – kun tulin keskiviikona töistä oli yllätyksenä talo jo yhdeltä puolelta saanut punapeitteen. (Minulle ei ollut ilmoitettu, että tälläinen olisi alkamassa ja että saatiin ihan vieraitakin...:)!)

 Komee tulee! 
 Ja perjantai aamu olikin jo hyvällä mallilla...
 Talohan saa punamultamaalauksen. Pitkään Masa pohti keittämmekö itse maalit, mutta lähdimme valmiisiin pönttöhin – Uulaan voipi luottaa. Ja säästyy vähänsen aikaakin. 
 Sävy: Iltalian punainen.

 Apujoukko...maalausmestari Hannu (Masan isä). Kiitos kovasti ahkeroinnista :) 
Vielä vähän jäljellä, mutta valmista tuli! (No sitten alkaa reunalistojen nysväys, joita oon jo pohjamaalaillut.)



Ja mitä muuta on viime aikona tapahtunut on ollut tietty sadonkorjuuta ja marjanpoimintaa! Vihdoin löysin lähimetsän mustikat niitä olen kovasti käynyt etsimässä koko kesän. Nyt ne oli todella pulleita ja isoja. Poimiessa iskee aina hurjahurmos jos osuu kohdalle "kultasuoni".
 Tontut on pitänyt hyvää huolta perunasadostani. Voi je! Olipa ihan jännittävä ja mahtava kokemus kaivaa perunat maasta... ainakun alkoi pilkistämään keltaista, ei koskaan tiennyt onko se pikkurillinpään kokoinen vai kunnon iso peruna. Kauniita ja puhtaita, eikun suoraan kattilaan!

Harmillisen vähän silti tuli satoa, kun  niin vähän kokeeksi pistettiin itämään...ensi vuonna enemmän ja isompi kasvimaa!

Ja vähän marjasatoa...näistä kyseenalaista puskista jotka tontin lohkonnassa jäikin ulkopuolelle muutamalla metrillä, mutta olivat myyntikuvassa(!)... Naapuri kyllä "vähän" lupaili että saisin poimia...ja mihähän sitten "vähän" poimin.

1 kommentti: