keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Herkut-ON!

Olen ollut aika pitkää (lokakuusta 2013) hyvinvointini tähden tiukalla ruokavaliolla.  Viime vuoden lokakuussa aloitin "eliminaatioruokatestailun" selvittääkseni itselleni sopimattomat ruoka-aineet erityisest sellaiset jotka aiheuttavat kehossani tulehdustilan.  Aluksi ruokavaliosta jätetään neljäksi viikoksi pois kaikki vilja-, maito- ja makeutustuotteet, maissi, soija sekä hiiva/hiivauuteet. Sitten viikko kokeilu kerrallaan palautetaan aitokaurasta aloittaen ensimmäin vilja – eli varovasti keittämällä kaurapuuro ja nauttimalla se sisuksiin ja odotellaan tuntemuksia.

Itselläni meni aika kauan päästäkseni selvyyteen mitkä ruoka-aineet oikeasti on NO, NO ja mitä sitä sietää…heh, enkä kyllä oikein ole täysin perillä niistä vieläkään :P…, mutta pelkästään sokeriton, gluteeniton ja maidoton tuntuu hyvältä. Aitokaura on yleinsä aikasiedetty ruoka-aine, mutta minulla se selvästi aiheutti taas polvien jäykkyyttä ja nesteen kertymistä. Taas tilan tausauttamiseksi palasin eliminaatioon pariksi viikoksi. En silti voinut/ tai halunnut uskoa että kaura olisi juuri murheen kryyni, koska melkein koko kuitujen saanti ja maitotuotteiden korvattavuus  oli perustunut kauraa ja olin vannoutunut Yosa- ja Oalty tuotteiden suurkulutttaja! Niinpä testasin kauran uudestaan ja tietysti saman lopputuloksin…taas oltiin tiukalla ruokavaliolla pari viikkoa.

Vehnän ja valkoisen sokerin sopivuutta ei tarvitse edes testata, ne jäävät automaatisesti pois jos toivoo mitään elpymistä kehossa tapahtuvan. Ja miten kamalaakaan se onkaan kun nämä ovat kaikkien maailman herkkujen kaksi peruspilaria...

Hiiva ja hiivauutteet ovat myös aikamoinen valmisruokien vitsaus. Sokerin/glukoosin lisäksi jos näitä metsästää valmisruokien ainesosaluettelosta huomaa todella pian että kaikki ruoka on valmistettava ihan itse.

Eliminaation jälkeen olen pystynyt palauttaamaan ruokavaliooni, maissin, ohran ja (tumman)soijan.

Maidon sopivuutta en ole vielä edes ehtinyt testata. Se ei ole ollut muutenkaan esimmäisenä mielessä, koska maidottomalla olen ollut melkein pari vuotta. Pieniä määriä olen aijemmin voita kokeillut huomaamatta mitään tramaattista, joten sen aijon seuraavaksi vielä näin kokeellisessa sopivuudessa testata.

Ruokahoukutukset ovat silti joskus aikahurjia! Joulun selvisin joten kuten, vaikka kahta asiaa kaipasin yliste muiden oli joulutorttu ja suklaakonvehdit...no aikalailla muitahan jouluruokia pystyi tosi hyvin valmistamaan ilman suurempi kommervenkkejä.

Ehkä vielä tammikuun pimeys ja Runebergin päivän lähestyminen sai silti minut yhtäkkiä täysin sekaisin ja rupesi tuntumaan että sekoan herkkujen ja pullan himon kaipuuseen. Näin ja tunsin pullan tuoksun kaikkialla, jokainen bebeleivos ja croisaintti lähelläni tuntui olevan liikaa.... Oli siis ryhdyttävä tosi toimiin ja kehittelemään niin hyvät maidottomat, gluteenittomat ja sokerittomat herkut että jotain helpotusta tähän oloon saisin. Johan tässä elämän ilokin menee jos joutuu näin kärvistelemään.

Eli ensimmäiset gluteenittomat, maidottomat, sokerittomat (makeutetetut kylläkin) Runebergit!



Ja gluteenittomat, maidottomat ja sokerittomat Brownisit!


Ja ah niin ihanat kurkumasämpylät!


Huoh...tämä oli pitkä alustus sille, vaikka ei tämä mikään ruokablogi olekkaan olen silti tässä myös leivän nälkään kehittänyt aika hyvän sämpyläreseptin (alkujaan kehitetty  ravintoterapeutiltani Marja Ruutin saamien ruokaohjeiden pohjalta, jossa näiden nimi oli leipäset (mutta ei tarpeeksi sämpylämäinen niin hieman oma muunnos siis tästä).

Koska ilman leipää en ole selvinnyt, jotenkin aina jää nälkä ellei saa paria palaa leipää...ehkä se joku haamutarve, mutta sen verta pakottava että kehitin nämä gluteenittomat, hiivattomat ja maidottomat sämpylät. Aineita pystyy siis hyvin korvaamaan eri seteillä jos jokun ruoka-aine ei ole ongelma.


Suvin tontontontoton sämpylät:
n. 16 pientä sämpylää

2 dl vettä
2 dl mantelimaitoa (UNSWEETENED) (tai esim. riisimaitoa / kauramaitoa)
1 rkl psylliumia
1 dl Fibrex- sokerijuurekaskuitua
1,5 dl kikhernejauhoja ( tai esim. tattarijauhoja/ täysjyväriisijauhoja/quinoajauhoja)
2 dl riisihiutalepuuroa (tai. esim. riisipuuroa/ kaurapuuroa /perunasurvosta/ bataattisurvoista/ porkkanasurvosta...)
1 tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
6 rkl kasviöljyä (laitan usein 3rkl oliiviöljyä ja 3rkl rypsiöljyä)
1,5-3 dl karkeita gluteenittomia jauhoja ( itse käytän usein Viljatuotteen tummaa gluteeniton jauhoaseosta tai täysjyväriisijauhoja)

Sekoita listan mukaisessa järjestyksessä aineksista sopivan tuntuinen takina (Psyllium kannattaa sekoittaa hetki ennen aloitusta mantelimaitoon niin saa kivan korvikkeen hiivalle). Jätän taikinan aika märäksi ja kippaan ruokalusikallisen kekoon leivinpaperille ja ripottelen jauhokerroksen kekojen päälle niin, että niistä pystyy juuri pyörittelemään nätimmät yksilöt.

Päälle voi ripotella esim kurpitsan siemeniä.

Sitten 20 min 200 astetta uunin keskitasolla.

Mitään  multi hupennusta ei tietenkään hiivattomista sämpylöistä ei voi odottaa, hieman ne kohoaa, mutta kutistuukin sitten myöhemmin taas kasaan. Mutta kivasti tyydyttää leivän nälkää, eikä nämä ole mitään vaikeasti sulavaa siemenpötköä niin kuin useimmat gluteenittomat leipäohjeet ovat olleet.

Kaksi ehdotonta tuotetta Fibrexin sokerijuurikaskuitu ja Psyllium!

Köntsät leivin paperilla…

Hieman muotoilua…märin käsin tai jauhojen avulla saa pyöriteltyä tästkin taikinasta pullasia...

Valmis :)








maanantai 20. tammikuuta 2014

Talviunilla....

Itse olen vaipunut vuodenvaihteen jälkeen talvihorrokseen ja arkeen ei ehdi mahtua muutakuin töitä, työmatkaa, murkinanteko, Pörrön kanssa olo ja nukkumista. Herättäkää kun on kevät!

Masa ahertaa uudella talolla, ja jos tässä päivänvalon aikaa saisi käytyä räpsimässä muutaman kuvan niin voisin siitä jotain raporttia tehdä missä mennään...sekä Pörrön uudesta talvitarhasta! Mut sit kun ehtii ja jassaa...

Jotain pientä on onneksi silti saanut puuhattua.


Kevättä pitää aina yrittää jo vuoden vaihteen jälkee lähteä tekemään ja  tuoda kotiin jotain piristävää, eli  ei kun Ikeaan! Tänä vuonna ei ollut niin vaikea luopua joulukoristeista ja siivota niitä laatikkoon, taisin tehdä sen kaikkien sääntöjen mukaan loppiaisena. Ikeasta ostin silti edullista joulukrääsää poistohinnoin ja haaveilen jo ensivuoden koristeluista, toivottavasti uusissa mahtavissa puitteissa :)  Mukaaan Ikeasta tarttui  tälläinen kukkaruukku, joka ei ole kovin erityisen näköinen (eikä hintakaan, keskikokoinen ruukku oli alle 3 euroa... tietysti ostin vain yhden!?!...) Mutta ruukun pinta on sikäli kiva että siihen pystyy piirtämään liiduilla. Mallina oli, että voi kirjoittaa vaikka purkkiin "Basillica" ja kasvattaa siinä basillikaa... Mutta näin hienolle kukalle pitää tehdä hienompi ruukku :)











tiistai 24. joulukuuta 2013

Hyvää Jouluyötä!


Matti sai joululahjaksi tekemäni keramisen saunatontun ja tervalta tuoksuvan saunakauhan (sitä en ollut itse puusta veistänyt vaan ihan ostettu) :)
Tonttu odottelee lauteille pääsyä!

Hyvää Jouluyötä toivoo Bastutomten väki!

torstai 12. joulukuuta 2013

Tontulle vai Pörrölle huvilaa



Matti se osaa :) Jämälaudasta syntyy hieno koppi. Mutta kukahan valmiin sitten valtaa?


Hieman suostuttelua ja makupalaa piti tarjota että ensimmäinen toiveasukas suostui edes asunnonesittelyyn, mutta onneksi sielä ei tarvitse yksin mököttää...vaikka ei meille taideta sellaiseen ryhtyä!


Ihan valmiiksi ei vielä tänä iltana koppi ehtinyt, käytiin huskin...ei kun kuskin kanssa vähän ilta-ajelulla!

perjantai 6. joulukuuta 2013

Maalämpöä taloon

Tämän syksyn yksi  raportoimaton homma on ollut maalämmönasennus uuteen taloon. Iso ja kallis projekti, mutta pitkän harkintojen tuloksena siihen päädyimme ekologisena, helppona ja mukavana lämmitysmuotona.


 Kohti maailman keskipistettä porattiin 120 metriä!





Tontilla pyöri taas kaivinkone – myös kunnallistekniikkalle kaivettiin ojaa vesijohtoputkea varten.




Pörrökin kaivaisi mielellään :)



Syvänreijän tulppa (vai mikähän tää lie).


 Soralattian päälle on asetetu paksu styroxikerros, jonka päälle on asetettu lattialämmitysputkea siksakiin... ehkä ainakin kilometrin verran!




 Seuraavaksi paikalle tuli betonilattianvalaja ja muutama betonirekka työjuhtana.
 Pitkistä putkista pumpattiin betonia sisään.
Jes kohta on lattia talossa :)


(Kuvat lokakuulta.)

lauantai 16. marraskuuta 2013

Pörrön puruluuseinä

Kaikkea se meidän isäntä keksii :)

Pörröllä kaiken pureskelu vimma kiihkeimmillään, kun hampaat alkaa vaihtua ja kaikki kiinteät kohteet tuntuvat olevan niitä parhaita hampaiden narkustuspaikkoja ja vaikka kuinka tarjoaa luita niin mielummin ollaan taas muussa kiinni (lapsiportti saa parhaiten kyytiä).  Joten jospa ne luut pysyivät paikallaan ...auttaisiko? Ainakin pari kertaa on tässä viihdytty jyrsimässä...








Äitille ja isälle - jos video ei näy niin vaihtakaa nettinkatselu ohjelma Cromeen ...se pallokuvioinen kuvake työpöydällä, ei kettu! ;)

maanantai 4. marraskuuta 2013

Aaveiden Pohjamaan -Kirjan julkkarit Loftetissa Vaasassa


Aaveiden Pohjanmaa
Kummitustarinoita mailta ja meriltä 
julkaistiin kekrien kekrinä 31.10. 2013.

Olen siis kuvittanut ja taittanut kirjan jonka jännittävät kummitustarinat on kirjoittanut Tiina Hietikko-Hautala. Tämä on myös Tiinan Haamukustannuksen ensimmäinen julkaisu :)

Tämä on ollut taas mahtava saavutus ja pitkä uurastuksemme on taas tuottanut hienon kirjan.
Syksyn ajan on siis pitänyt kiirettä viimeistellä kirja painokoneiden työstettäväksi.

Julkaisimme myös hienon korttisarjan. Seitsemän kuvaa on tästä uunituoreesta kirjasta ja kolme aijemmasta kummitusteoksesta Aaveiden kaupunki - Kummitustarinoita Vaasasta.


Kirjan julkkareita juhlimme tunnelmallisessa ja kummitusteemaan sopivassa Loftetissa Konsulinnan kahvihuoneessa

Illan teeman mukaisesti pukeuduin "White Ladyksi"...
...pientä esiintymistä luvassa.
Ja estraadilla! Keskellä ruotsinkielisen Andarnas Österbotten - Spökhistorier från land och hav kääntäjä Heidi Nyblom Kuorikoski lukee tarinaa Kokkolan Harriniemen majakan kummitustarinasta.  Tiina Hietikko-Hautala etualalla.
Henkiä saattoi olla läsnä, kuva tarkentunut ehkä roskaan linsissä ;)
Teos nyt kodin työpöydällä...kyllä nyt voi olla hyvillään ja iloinen valmiista työstä!


Aaveisiin voi tustua:
Haamukustannus.com
Aaveet.com