torstai 12. helmikuuta 2015

KOLMIKORVA

Kolmikorva  saa vihdoin oman postauksessa, sen verran mielettömässä tempauksessa esitteli pääosaa.

Kolmikorva, tuo meidän ahkerasti palvellut peräkärriin (2010) tehty sauna, palvelee vieläkin urhoollisesti saunahulluja omistajiaan.


Bastutomtella kolmikorva on laskettu kärrystä jaloilleen ja se oli surulliseti jäänyt vanhan pihan puoleen, matka saunaan olikin kasvanut jo 50m verran, joten hassuahan se on kylpytakit päällä juosta talvipakkasessa naapureiden ikkunoiden ohi....

Oli aika siirtää kolmikorva lähemmäs uutta taloa.

Koska sitä ei pyty enää istuttamaan peräkärryyn, täytyi keksi luovempia tapoja siirtää saunaa pihapiiristä toiseen.



Eli mitä muutakaan, kuin saunaa vähän kallistamaan ja  Masa keksi, että laitetaan sille sukset alle!


 Ja sitten vaaan työntämään!

Vauhtiin! 
 Hyvin luistaa viiden apumiehen ja 2 naisen voimin.
 Sitten päästiinkin taas saunomaan

Sauna patsastelee uudella paikallaan. 
Kolmikorvan uudet tassut!

Jaa mistä on saanut hassun nimensä... (Myös Pekka Saurin yölinjalla ohjelmalla on osuutta asiaan).


Ensimmäisellä retkellä. 

Lainassa Ylisenkujalla Tikkurilassa 

 Eipä arvanutkaan tämä uusiokäytetty rakennustavara kesällä 2010, että vielä sitä mennään saunana suksilla 2015!


Kiuasta hitsataan


Ja piippu paikalleen. Boxissa 2010.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Kolme yötä jouluun on...

Ainakin niin siinä laulussa sanotaan...en laskenut, kun eilen kannettiin tavarat uuteen taloon :)
Tältä näytti aamulla! Kuusi toki ensimmäiseksi kuntoon, vaikka kaikki laatikot on vielä levällään. Ja ah! Meidän (kummankin) ihan uusi sohva! Ei olla omistettu, kuin käytettyjä en tätä, että ehkä se oli jo aikakin satsata ihan omaan köllöttelyvaltakuntaan, eipä tässä ole moista kapistuta nähty meidän huushollissa muutenkaan vähään aikaan, kehtaako siinä edes istua ;)

 Vähän raotusta taas kesken eräiseen...no eipä se keittiö taida hetkeen valmistua, kun valitsemissamme kaapinovissa on toimitushidasteita...mutta taitaa sopia meidän tyyliin.
 Keittiön pelarquutapetit <3 p="">
 Vanhojen mattojen koko ei oikeen täsmää :D Kaikki vanhat tavarat näyttää ihan hupsuilta vielä täällä uudessa tilassaan ja näyttää kaipaavan uudistusta ja makeoveria.
 Pimeimmästäkin pimeimmän marraskuun jälkeen on joulukuussa ollut muutama kaunis auringonpaiste. Naapurin rouva oli tehnyt meille kauniin kranssin...ilo laittaa se uuteen oveen koristeeksi :)

 Vessasta tulee fiini!
 Vielä kerran sohvan fiilistelyä.
 Vanhantyylin uudet tapetit. (Masan työhuone.)

 Siinä sitä muuttokuormaa, ehkä helpoin muutto koko mitä on ollut :) Yleinsä prosessoin muuttoa viikko tolkulla ja silti muuttopäivät on yhtä hulabaloota, nyt kaikki meni omalla painollaan ja pakkasinkin vasta suuren osan muuttopäivänä :D (tosin monessa varastossa on vielä tavaraa säilössä.)

perjantai 5. joulukuuta 2014

Joulun odotusjännitystä...


Pörrö se köllettelee vielä meidän möksässä kuusen alla...mutta jotain kummaa on tekeillä...



Kiireistä on ollut niin kuin varmaan korvatunturilla tähän aikaan...selvitteleeköhän se Joulupukki miten maksetaan ennakkoveroa, Alveja ja mistä niitä rahakkaita diilejä saadaan koko ensivuodeksi? Tässäpä siis ensimmäinen viikko yrittäjänä takana! :) Kuvaamataito Suvi Kari on startannut! Kuvitusta ja graafista suunnittelua omalla herkällä tyylilläni ja ammattitaidollani luotuna. Saa tilata töitä :)


Tässä  myös jouluterveiseni eli korttipajani tuotoksia tältä syksyltä. 
Kortit myös maailmanlaajuisesti kaupan Etsyssä:

 Niin mutta mikäs se on kuumottavin aihe mitä Bastutomtella tapahtuu?...Päivitykset laahaa jälkijunassa jo kuukausi tolkulla ja vain tontut taitaa tietää missä mennään. Pääsemmekö uuteen kotiin jouluksi? Kovasti sitä tässä toitettu kesästä asti, että jouluksi uuteen kotiin... Montako yötä jouluun?

Vaan mitäs tämä on....Kuvaamataito tarvitsee työhuoneen....tämä ei ole ainakaan möksästä ;) 


 Kuulin kyllä, että "liian keskeneräistä...ei saa kuvata!" Mutta innostus on liian suurta! Kyllä se Iisakkikin ois varmaan muutaman somekuvan aikonaan julkassu... noo mitänyt listaa puuttuu ja kerros maalia..saa kelvata!


 Verhokankaatkin jo esillä, odottaa ompeluaan.

perjantai 3. lokakuuta 2014

N'avetan syysmyyjäiset 28.9.2014

Olin jo pitkään odottanut, että pääsen mukaan täällä Västerskogin lähistöllä pidettäviin syysmyyjäisiin. Myyjäiset olivat ihanan sisustuspuodin Villa Nokkosen ja kahvila Návetan kauniissa pihapiirissä. Kannattaa poiketa, jos joskus ajaa uutta Porvoontietä tai motariakin.  http://leipomokahvilanavetta.fi
Pullat ja kakut näyttävät ja tuoksuvat taivaallisilta. (Itse en valittevasti noita voi syödä.) Myös keittolounasta on joka päivä tarjolla.

Viimesunnuntaina pääsin siis toteuttamaan suunnitelmia esittäytyä uudella kotipaikallani kuvittajana (ja muuna käsityö/askarteluharrastajana ja toivottavasti myös ihan taiteilija joku päivä).

Myynnissä minulla oli kirjoja, kortteja ja käsitöitäni.


Olin ottanut muutaman promokuvan myyntikojustani. Nämä kuvat otin ihanana lämpöisenä loppukesän päivänä ja mielessäni oli vain aurinkoinen lämmin myyjäispäivä.  Olikin aika jännitystä, kun viikonloppua edeltänyt viikko oli kylmä ja sateinen ja olisikin ollut aikamoinen myyjäisten pilaaja jos säät olisivat jatkuneet sellainena....


...vaan onneksi päivä oli kuulas ja aurinkoinen heti aamusta, fillairon kyllä villahousuissa ja kevyttoppatakki päällä N'avetan pihaan. Hyvin tarkeni koko päivän, tuli jopa kuumakin.

Olin hyvällä säkällä ajoissa paikalla ja sain valita myyntipaikkani vielä aika vapaasti kolmesta eri  kohdasta pihapiiriä. Söpö Villa Nokkonen takanani sopi "lavastukseen" täydellisesti.


Sain keskutella paljon kirjoista ja korteista, sekä myös Pohjanmaan Aaveet eivät jääneet huomaatta ja näin Pohjanmaan kummitukset pääsivät myös itäuudenmaan tietoisuuteen. Käyntikorttejani meni  pöydältäni vinopino, joka ilahdutti suuresti.

Olin tovin valmistellut myyjäisiin osallistumistani ja tehnyt myyntiin myös käsitöitä.

Kiinittelin viirit ja kranssit puun oksiin ja myöhemin kävi mielessä, että ehkä ihmiset ajatteli niiden olevan vain osa kortistelujani, kun ne eivät tehneet ollenkaan kauppaansa. 

Väkeä riitti päivän aikana ja hyvän sään vuoksi moni olikin lähtenyt fiilistemään kaunista syyspäivää.


Itse en ehtinyt juuri ollenkaan tutustua muiden myyjien tarjontaan, mutta värikkäältä ja monipuoliselta näytti!




Omia myyntiarttikeleita olivat nämä postikortit. Kovasti kyseltiin kortteja muillakin kirjaimilla. Nyt vain S, L, M, P... eli katsotaan jos kirjainten sarja laajenee. Jos kortit kiinnostaa, niin minuun voi olla yhteydessä.  Tai mikä tahansa muu myynnissä ollut käsityö... esittelen niitä nyt vielä tässä. 


Olin tehnyt muutaman "lippuviirimobilen". Nämä voisi laittaa ikkunalle, kattoon tai kesällä puunoksaan  roikkumaan. 

Pienet lapset niitä ihastelikin, mikä olikin kiva huomata.

Viirimobilet 14,-/ kpl
(Kuva on hieman huono mutta väritykseltää pinkki/harmaa, narussa  roikkuu helmiä ja vaaleanpunaisia paljetteja)



Mukana oli myös virkattuja lippunaruja.

Yhdessä virkatussa lippunarussa on 9 lippua, ja sen osion pituus on noin 1,20 m ja kummassakin päässsä on vielä 60 cm nauhat, eli kiinnitys varaa löytyy.

Niistä 2kpl on pinkki/harmaa värityksellä ja 1kpl vaaleanpunainen/harmaa värityksellä.


Virkatut viirinarut 18,-/ kpl


Kankasta ja pitsistä ommeltu viirinaru on kokonaisuudessaan.1,10m leveä.
Tämän hinta on 10,-

Itseäni miellyttänyt "Hompsantuun ovikranssi" oli myös kiva piriste (myös osana ständyäni) ;).
Sen hinta on 40,- . Vaikka se ei  näyttänyt olevan mikään suuri sydäntenvalloittaja niin himoittaisi askarella näitä lisää, vaikka jouluväreissä. Idean tähän löysin kerran Pinterestistä.


Kauniit tulitikkuaskit on minua viehättänyt ja askartelinkin niitä suurella innolla. Nämä jäi myös kaikki itselleni. Taas pienet lapset kävivät niitä hipelöimässä, mutta en yhtään ihmettele ettei vanhemmat niitä ostaneet heille :D

Ehkä täytyy tuota ideaa vielä hioa. Mutta tälläisenään tikkuaskit 2,50,-



Vietän jonkinlaista retsospektiivistä kautta, kun olen kaivanut nämä "Satuja viittoen" kirjan kuvitukseni taas framille koska ensimmäisen kirjan kuvituksesta on jo kohta 10 vuotta!. Minulta löytyykin vielä huonetauluiksi sopivia julisteita  Hans Kristian Andersenin saduista  "Lumikunintagartar" (ylempänä) ja "Villijoutsenet".  Julisteen koko 45x25 cm. 10,-/kpl